15. elokuuta 2008

Musiikin verkkomyynti Suomessa heikkoa

Suomi on "sähköisen alikaupan alikehitysmaa ja maailman vertailussa pahasti jälkijunassa", kertoo Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry:n toiminnanjohtaja Arto Alaspää.

Lausunto perustuu tietoon musiikin verkkomyynnin pienestä 5% osuudesta Suomen äänitekaupasta. Luku on selkeästi Eurooppalaisen keskisarvon alapuolella.

Aihetta ympäröi alati kiihtyvä keskustelu luovien sisältöjen sähköisen kaupankäynnin edistämisestä. Aiheeseen ovat jo tarttuneet paitsi Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry, myös kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin.

1 comments:

Patriq kirjoitti...

Onko tämä nyt tullut yllätyksenä ÄKT:lle? Miten voidaan odottaa menestystä musiikin verkkomyynnistä jos palvelut on hankala käyttää, maksettu musiikki ei voi käyttää haluamalla laitteella eikä ole varmuutta siitä miten kauan musiikin "käyttöoikeus" on voimassa. Tähän asti miltei kaikki downloadpalvelut ovat olleet DRM-rajoitetut ja nyt nähdään tulokset. Ostaminen verkkokaupoista tulee olla yhtä helppoa kuin ostaminen kivijalkakaupasta. Kunnes ymmärretään ettei DRM rajoita pelkästään käyttöä vaan myös myyntipotentiaalia ollaan oikealla tiellä.

Onneksi tähän nähdään muutos nyt kun ensimmäiset puhtaat MP3-kaupat avaavat ovensa. Kiitos DRM:lle voi kuitenkin olla hankala houkutella ns. hukattuja kuluttajia takaisin kauppoihin. Aika näyttää.